Korvakoruja kesämyyntiin vai miten se menikään?

Teimme Linnanrouvan Elinan kanssa eilen korvakoruja kesämyyntiin. Valitsimme näihin tekniikaksi nappiaihioiden päällystämisen kankaalla ja kirurginteräksestä valmistettujen korvakorupohjien liimaamisen niihin. Tilasin varta vasten jo talvella Kaffe Fassetin upean värisiä kankaita scrap boxina eli pienistä ylijäämäpaloista koottuna yllätyslaatikkona. Meidän molempien arvomaailmaan sopii se, että uuden tuotteen valmistuksessa käytetään sellaista materiaalia, joka on jäänyt yli muusta tuotannosta eikä sitä heitetä vain roskiin. Käytimme myös joitain omista töistä jääneitä tilkkuja.

Samassa palassa voi olla, jos ei ihan kymmeniä, niin joka tapauksessa todella monia väriyhdistelmiä. Kahta aivan identtistä korvakorua on näistä kankaista erittäin vaikea saada tehtyä. Toisaalta saavat ne olla hieman erilaisia, kun selkeästi ovat kuitenkin pari. Eikä silläkään taida enää nykyään olla väliä, kun kaupassa myydään jo valmiiksi eripari -sukkia. Meillä sellaiset sukat ovat olleet lapsilla muodissa jo vuosia. Jostain syystä en huomannut aikanaan kodinkoneliikkeessä, että pesukoneemme on sellaista sukkia syövää mallia.

Aluksi näytti siltä, ettei myyntiin tule kovin montaa korvakoruparia. Elinalla ilmeni yllättäviä puutteita kotona olevien korvakorujen väreissä ja korvisaihioita alkoi kertyä hiljalleen melkoinen keko hänen puolelleen pöytää. Voi johtua kyllä osin siitäkin, että hän oli näiden tekemisessä minua nopeampi. Onneksi Elina on hankinnoissaan aina erittäin ekologinen, joten vaikean valinnan päätteeksi hän rajasi omat korvikset kahteen pariin.

Tunnustan kyllä, että minunkin teki mieleni tehdä muutama pari omaan käyttöön. Turkoosia, liilaa, fuksianpunaista – mitä värejä! Sitten mietin, milloin viimeksi käytin korvakoruja. Todettuani sen tapahtuneen muutama kuukausi sitten (kun olin ensin hampaat irvessä ja vedet silmissä saanut korviksen läpi lähes umpeen menneestä korvareiästä), tulin siihen tulokseen, että yksi uusi korvispari riittää. Toisaalta voisi alkaa taas käyttää korvakoruja useammin. Kesällä vaikka joka päivä! Yllättävän monta vaihetta pitää vielä tehdä, että korvikset saa myyntivalmiiksi, vaikka koru itsessään on periaatteessa valmis. Pakkaan nämä vasta kaupalla. Ensin tehdään Linnanrouvan pahvipohjiin reiät, lisätään silikonistopparit, pakataan pohja koruineen pussiin, hinnoitellaan ja lisätään materiaalitarra, niin saamme nämä kauppaan esille odottamaan värikkäiden korvisten ystäviä!

Julkaistu: 13.4.2023

Lasimäen Linnanrouva